Leader Vegeway Leader Vegeway

MARABOU Suklaalevyraadissa

Marabou japp
Tuotteen Marabou japp valmistusmaa on Liettua. Se on saanut jäseniltä pistekeskiarvon 2,88 eikä se täytä top 100 -listan kriteerejä. Katso lisäksi vierailijoiden arviot tuotteesta ja kaikki Marabou -tuotteet. Tuote kuuluu Suklaalevyraadissa tuoteryhmiin Patukat.
 

Jenni V 27.04.2013
Tämä kuuluu patukkakategoriaan josta ei ikinä muista että miltä tämä taas oikein maistuukaan. Aika harvoin siis osuus ostoskoriin. Nyt pääsi kuitenkin taas maistoon. Eli kyseessä on iso 60 gramman 2-osainen patukka, päällä 30% Maraboun maitosuklaata, täytteenä 50% pehmeää ja kuohkeaa suklaamarenkia ja 20% toffeekerros marengin päällä.

Kääre on tuttu, mustaa ja punaista, jotenkin jo kääreestä tulee Mars mieleen. Sama linja jatkuu myös maussa, joten hankalaa on arvioida vertaamatta Marsiin. Marsin suklaakerros on aika ohut, lohkeava ja jotenkin halvan oloinen, Jappissa taas vähän paksumpi, laadukkaan näköinen ja myös maku on tuttua Maraboun mjölksuklaatia. Täytteen nimitys "marenki" minusta hämää, Marsin tuoteselosteessa on nougat-nimi ja sitä tämäkin minusta enemmän on. Verrattuna marsiin täyte on tosin hiukan vähemmän makeaa ja jotenkin kiinteämpää, "pureskeltavampaa". Sen rakenne muistuttaa Pandan vaahtonougat-pikkupatukoita. Maku ei ole erityisen suklainen, ehkä hieman kaakaoon vivahtava, kuten vaaleanruskea värikin.

Toffeeta on minusta ohuemmin kuin Marsissa, mikä on vain hyvä asia, sillä Mars on aivan liian makea. Tuhdilta patukka maistuu silti, ihan ok makuinen, mutta vähän pliisu. Täytteeseen lisää tummaa makua ja ehkä hiukan enemmän pehmeyttä, niin patukka olisi maistunut paremmin.

Teresa 02.04.2013
Jappista tulee väistämättä mieleen lapsuus ja Twist-pussit, joita lapsena saatiin joskus harvoin erikoistilaisuuksissa...ja jossa Japp oli yksi suosituimmista makeisista. Japp on koostumukseltaan pehmeä ja venyvää. Toffeeta ja suklaamarenkia löytyy sisältä - mutta ilman tuoteselostetta olisin kyllä väittänyt marenkihössötystä ihan vain makeaksi nougatiksi. Tosin nyt kun tietää sen olevan marenkia, niin ehkäpä maussa tosiaan on marenkinen vivahde - tai sitten tämä on taas vain psyko-somaattista. Yhtäkaikki, hyväähän tämä on. Makeaa, pehmeää, suussa sulavaa. Maut sopivat hyvin yhteen. Menee erinomaisesti herkkupalana - isoja määriä ei voi syödä, koska tästä tulee äkkiä melkoinen äklötys makeutensa takia. Mutta yltiömakeuden lisäksi en kyllä löydä mitään moitittavaa.

Meeri 30.05.2008
Ihanan pehmeää miedon kaakaon makuista nougatia päällystettynä vaalealla maitosuklaalla, jonka alta paljastuu kerros toffeeta. Maku on hieman tuplamainen, vaikka patukka on koostumukseltaan ihan erilainen. Ihmettelen vaan, miksi konvehtiversio tästä tuntuu niin paljon sitkeämmältä. Japp pääsee mielestäni oikeuksiinsa paremmin patukkana.

Antti M 23.05.2008
Maitosuklaapäällysteinen tuplapatukka, jossa sisus on hötöä marenkikreemiä ja toffeeta. Yankie-patukkahan tästä tulee mieleen vaikka koon puolesta ehkäpä enemmän Mars. Maku on kyllä onnettoman pliisu ja kuohkeus ei sytytä, kun suklaakuorikin on ohut. Turhauttava tuote.

Salla Elina Salo 19.05.2008
Ihanaa! Pehmeää marenkia ja toffeeta maistuvalla maitosuklaapäällisellä. Patukan kaksi palaa hulahtivat suuhun henkäyksessä. Koostumus ja ainesosien keskinäinen valtajakauma on erinomainen, antavat tilaa toisillensa. Miksen ole tullut hankkineeksi tätä patukkaa aiemmin? Marsmainen, mutta huomattavasti pehmeämmässä muodossa. Todella pehmeä, sulaa nopeasti suussa, sopivan makea.

Antti K 17.08.2007
Sisus on sitkeää ja suklaakuorrutus liian ohut, tässä tuntuu yhdistyvän Mars ja Tupla, sellanen ihmeellisen väritön ja mauton mutta ei sittenkään voi tylyttää liikaa koska tämän valitsen huonosti varustetuista kioskeista sen Jim-patukan vierestä.

Jarkko 14.05.2006
Japp on suklaapatukka, jonka sisällä on raita pehmeää toffeeta ja tuplapaksuinen raita jotain ruskeaa vaahtoa, joka on koostumukseltaan munanvalkuaisvaahdon ja löysän toffeen välimaastosta. Patukka on helposti syötävä, ei tartu hampaisiin, ei käy ikeniin tms. Ihan jees, ei sen enempää eikä vähempää.

Susanna K 14.05.2006
Patukka, jonka päällä maitosuklaakerros ja sisällä toffeeta. Tulee mieleen Mars-patukka, mutta huomattavasti kevyempi syömisen tai hampaiden kannalta kuin itse Mars. Perussuklaa, jossa makua saisi olla enemmän tai ainakin jollain tavalla erottua massasta.
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Laatusuklaalta maukkaimmat suklaat pukinkonttiin
Klaani Luontaistuotteet