Leader Vegeway Leader Vegeway

TOBLERONE Suklaalevyraadissa

Toblerone white
Tuotteen Toblerone white valmistusmaa on Sveitsi. Se on saanut jäseniltä pistekeskiarvon 3,73 ja löytyy top 100 -listan sijalta 82. Katso lisäksi vierailijoiden arviot tuotteesta ja kaikki Toblerone -tuotteet. Tuote kuuluu Suklaalevyraadissa tuoteryhmiin Patukat, Valkosuklaiset.
 

Jenni V 03.09.2013
400 gramman iso vaalee lähti tuliaisiksi Rooman lentokentältä. Maistoon pääsi kerralla kaksi vuorenhuipullista eli 50 g suklaata. Palat ovat siis todella reiluja, mutta minusta se Tobleroneen sopii hyvin ja tämä onkin ehkä lempparikokoni tobleroneista. Syön ensin molempien palojen huiput, edeten kohti tyveä. Suklaa on jääkaappiviileää, sillä se vie pois valkoisen suklaan äklömakeutta. Tuoksu on mieto ja kivan vaniljainen. Suutuntuma on valkoiseksi suklaaksi yllättävänkin raikas, ei liian rasvainen. Huipuissa ei ole hampaisiin tarttuvaa hunaja-mantelikrokanttia niin paljon, joten suklaa ei ole liian makeaa. Valitettavasti pohjaa kohden edetessä hampaankolot alkavat täyttyä, ja samalla myös makeus kumuloitua. Kaksi palaa on ehdoton maksimi kerralla. Jos pohjaosa olisi hiukan vähemmän krokanttinen, antaisin neljä tähteä, mutta tälle annan vain kolme. Valkoisen suklaan eliittiä silti.

Hanna P 27.01.2013
Tuttuakin tutumpi kolmion mallinen pala valkosuklaata. Tuoksu hyvin makea. Suklaa rouskuu mukavasti hampaissa ja on suloisen pehmeä makuista. Tää on vaan niin hyvää!

Iikka 26.01.2013
Epäilyttävästi valkosuklaisen Tobleronen näköistä kamaa. Sitä se taitaa ollakin. Maku on miellyttävän mieto. Näitä rouskuttelee ihan mielellään, ainakin tämän hetkisessä akuutissa energiavajeessa. Sopivan makea valkosuklaa miellyttävillä hipuilla.

Meeri 19.01.2009
Tämä on vanha suosikkini, joka ei petä vuosienkaan jälkeen, vaikka en varsinaisesti muuten ole valkosuklaa-fani. Maistuu parhaalta 400g patukasta lohkaistuina paloina. Valkosuklaa on tosi makeaa ja sisältää herkullisesti rouskuvia erikokoisia pähkinän paloja sekä sitkeitä nougatin paloja ja kaiken kruunaa hyvin mieto hunajan aromi. Valkosuklaiden kuningas.

Salla Elina Salo 12.05.2007
Ihanaa. Tuoksu, muoto ja maku hipovat täydellisyyttä. Tobleronen ainut vika on hampaiden pinnalle kerääntyvä pähkinäkerros, joka pala palalta alkaa liimata hampaita yhteen. Tämä on todella herkullista, rasahtelevaa valkosuklaata.

Antti H 27.07.2005
Suu vääntyy hymyy jo ennen ensimmäistä puraisua. Yksi parhaista maistamistani suklaista. Ei lainkaan rakeinen niinkuin jotkut valkosuklaat. Pehmeää ja suussasulavaa. Palaset tuo rakenteeseen hyvän lisän.

Anne P 03.07.2005
Alkumaku mitäänsanomaton, kuin tyhjää söisi. Maku vahvistuu kermaisemmaksi loppua kohti. Kivoja rouheita seassa.

Satu 03.07.2005
Syönti on hieman sähläämistä, mutta herkullisen pehmeä maku korvaa kaiken. Pienet kaupan päälle tulevat sattumat ilostuttavat vielä pitkän tovin kuluttuakin. Isompina paloina parhaita.

Susanna K 03.07.2005
Valkosuklaa, jossa ikävästi jotain kovia rouheita, hampaat ei tykkää. Kermaisen makea. Liian äklöä valkosuklaana.

Niina 03.07.2005
Tämä, kuten muutkin Tobleronet, on erittäin herkullista. Suuhun pyörimään jäävät nougatsattumat tosin eivät kovin imartele. Folio ei ole kiva.

Marjo 03.07.2005
Vanilja-aromi, makea, kokkareinen. Tarttuu ärsyttävästi hampaisiin. Hyvä hunajan maku ja miellyttävä jälkimaku. Nami nami.

Mika 03.07.2005
Ei maistu juuri suklaalle. Outo maitomainen maku jää suuhun.

Nina P 03.07.2005
Hyvää oli!

Kirsi T 03.07.2005
Tuoksu lempeä, houkuttelee maistamaan. Hunaja ja manteli narskuu kivasti hampaissa, tosin juuttuvat kiinni hampaiden väliin. Valkosuklaassa ihana maku, sopii hyvin aurinkoiseen lauantai-iltaan.

Jarkko 03.07.2005
Valkosuklaata, jossa toffeentyyppisiä palasia seassa. Valkosuklaa on erittäin hyvää, mutta toffeepalaset pilaavat kokonaisuuden. Makeaahan tämä on kun mikä. Suuhun jäävät muruset olisi kiva päästä sylkäisemään jonnekin...
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Laatusuklaalta maukkaimmat suklaat pukinkonttiin
Klaani Luontaistuotteet