Leader Vegeway

KULTASUKLAA Suklaalevyraadissa

Kultasuklaa valkosuklaa salmiakki
Tuotteen Kultasuklaa valkosuklaa salmiakki valmistusmaa on Suomi. Se on saanut jäseniltä pistekeskiarvon 3,00 eikä se täytä top 100 -listan kriteerejä. Katso lisäksi vierailijoiden arviot tuotteesta ja kaikki Kultasuklaa -tuotteet. Tuote kuuluu Suklaalevyraadissa tuoteryhmiin Lakritsi & salmiakki, Levyt (lisukkeelliset & maustetut), Valkosuklaiset.
 

Kirsi I 03.09.2013
Jo ensimaku suussa on salmiakki, eikä todellakaan mikään aniksella ryyditetty lakritsa vaan suolainen salmiakki. Valkosuklaan makeus ja rasvaisuus pehmentää mukavasti salmiakkia, ja toisaalta salmiakki tuo ryhtiä yleensä niin mauttomaan valkosuklaaseen. Sopivat yhteen, ja makeanhimo kesken myntitalkoiden tuli tyydytetyksi.

Jenni V 23.12.2011
Tämä oli täysin erilaista kuin odotin, mutta toimi kyllä yllättävän hyvin. Odotin, että salmiakki olisi jotakin lakutyyppisempää ja pehmeää, mutta nyt olikin pieniä rapsakoita levyjä ja oikein kunnon vahvaa salmiakkia, ja runsaasti! Itse asiassa voimakas salmiakin maku toimii valkosuklaan kanssa aivan loistavasti, kun se on itsessään niin makeaa. Maut toimivat kuitenkin hyvin yhteen eikä salmiakki peittänyt suklaan makua. Pelkästään en ehkä tällaista rapsakkaa salmiakkia söisi, mutta suklaaseen yhdistettynä se toi siihen vain mukavaa purutuntumaa. Ja levy on riittoisa, parasta tämä on nautittuna pienissä erissä.

Maija 23.10.2011
Mustavalkoisten asioiden ystävän suklaavalinta. Suklaan ulkonäöstä tekee erityisen kiinnostavan valkoisen joukosta häälyvät mustat yllätykset. Muuten vaatimattoman makuista valkoista suklaata suolainen salmiakki tehostaa loistavasti, ja haukatessa salmiakkien rapeus tuo hauskan suutuntuman. Kehityspotentiaalina vielä suklaan maun terävöittäminen (nyt aavistuksen ehkä liian makea?) sekä lievä salmiakkimäärän lisäys. Levystä puuttuva palakuviointi tekee tästä herkusta vaikeasti paloiteltavan. Niinpä koko levy kannattaakin popsia itse itsekseen.

Hanna P 19.09.2011
Hauska iso palanen valkosuklaata, jossa mustia sattumia. Tuoksu miedon valkosuklainen. Suklaan koostumus melko kova. Heti kun palan laittaa suuhun mieto salmiakin maku leviää suuhun ja se vain voimistuu imeskeltäessä pidempään. Aivan ihana makean valkoisensuklaan ja kirpakan & kovan salmiakin yhdistelmä.

Iikka 18.09.2011
Pelvoittavan näköinen valkoinen rasvapala, jossa ilmiselviä tummia sattumia. Suklaa on kovaa, ja suuhun leviää ensimmäiseksi salmiakin maku, joka on kyllin voimakas ottamaan niskalenkin suklaasta. Valkosuklaa ei olekaan rasvaista. Ja vaikka tässä onkin makeutta, se toimii kivasti yhteen ärtsyn salmiakin kanssa. Tämä suurten tunteiden ja makujen suklaa on kuitenkin hieman liikaa näin laimealle miehelle (ainakaan ahmittavaksi).

Anu 05.11.2010
Tässä on liian voimakkaan maut yhdistetty. En keksi missä käytössä tämä olisi hyvä.

Miriam 28.09.2010
Valkoista suklaata, jossa jotain mustia sattumia. Ehdotukseksi saatu muurahaiset, mutta onneksi näin ei kuitenkaan ole. Maku on omituinen. Salmiakki todella pistävää ja se lyö läpi ihan reilusti. Suklaa ei maistu muuna kuin rasvaisuutena.

Oskari 28.09.2010
Valkoista suklaata mustilla rakeilla. Rakeet ovatkin salmiakkia, yllättäen ne jopa maistuvat hyvälle salmiakille eikä kuten yleensä suklaassa. Valkoinen suklaakin on hillityn makeaa, joten kokonaisuus on hyvin omaan makuun sopiva - ei liian makeaa!

Sanni 23.09.2010
Päällepäin pala näyttää ihan tavalliselta maitosuklaalta, mutta sisältä pilkistää tummia palasia. Salmiakki maistuu tässä tosi vahvasti ja peittää alleen valkosuklaan maun. Yhdistelmä ei ole minuun makuuni ja suklaasta jää outo jälkimaku.

Marika 23.09.2010
Selkeä valkoinen suklaa, jossa on tummia lastuja joukossa. Ulkonäön perusteella veikkaisin salmiakkia. Veikkaus osuu oikeaan, sillä salmiakki maistuu hyvin. Valkosuklaa sitten taas ei. Ihan jännä tuote, mutta olen silti tyytyväinen etten ostanut tätä itse. Siis salmiakki salmiakkina ja valkoisen "suklaan" jätän muutoinkin useimmiten väliin.

Päivi 19.01.2009
Salmiakkivalkosuklaa kuulostaa jo erikoiselta. Tuttua Kultasuklaan paksuja palasia. Tuoksuu valkoiselta suklaalta ja salmiakkiakin tuoksun mukana. Heti tulee salmiakin maku suuhun. Vau! Mahtavaa. Pidän todella tästä makusekoituksesta. Jälkimaku on mukavan tuju. Tämä on kyllä todellinen helmi suklaiden joukossa. Todella hyvää. Lisää tätä.

Tuula 09.07.2008
Erikoinen ja voimakas makuyhdistelmä, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Itse periaatteessa pidän suklaan ja salmiakin (tai oikeastaan eritoten lakritsan) yhdistelmästä, mutta tämän levyn salmiakki on kovin tujua ja vahvaa - jotenkin raa`an makuista.

Kaisa 03.07.2008
Suolaisia Apteekin salmiakkimurusia imelän suklaan seassa. Viehättävä yhdistelmä merkillisyyksiä rakastaville suomalaisille. Suklaasta tulee vääjäämättä mieleen eräät allekirjoittaneen suuuresti rakastamat jätskit, kesäpäivä ja savolainen torimeininki. Muutama pala tunnelmavirittäjänä ok - valkoisen suklaan makeus minulle hieman liikaa.

Sanna K 15.12.2007
Voi jestas kun on hyvää! Suklaa-lakritsi/salmiakki yhdistelmä on aina ollut suosikkejani. Tässä valkosuklaan ja salmiakin erilaisuudet sopivat täydellisesti yhteen. Salmiakki on sopivan kokoisina paloina eikä liian pehmeää mössöä. Voisin syödä vaikka kuinka paljon.

Tytti 14.12.2007
Ovelan näköistä valkoista suklaata, josta kuultaa läpi mustia möykkyjä. Puraisu tuo suuhun napakan salmiakin maun. Se yhdistettynä valkoiseen suklaaseen vaatii vähän totuttelua, mutta ei huono.

Minna Hi 11.12.2007
Valkoinen suklaa salmiakkirakeilla. Salmiakki ei ainakaan tuoksu paljoakaan suklaassa, vaan valkoisen suklaan tuoksu dominoi. Salmiakkirakeet ovat yllättävän kovia pehmeän suklaan keskellä, rapisevat hampaissa. Salmiakkipalat ovat kunnon vahvaa salmiakkia, ei mitään lakritsia. Jännä makuelämys; suolaista ja makeaa. Tykkään tästä kaksijakoisuudesta. Salmiakki saattaisi toimia vielä paremmin maitosuklaan seassa.

Antti K 08.12.2007
Jouduin siis tämänkin maistamaan ;) Ei toimi edelleenkään, kuten ei ole toiminut mikään salmiakki-suklaa-kombinaatio. En perusta salmiakista muutenkaan saatika sitten vielä syömässä kokonaan hienon suklaan maun pois.

Elina 08.12.2007
Salmiakit aika isoina paloina ja aika suolaisina. Salmiakin maku tulee kyllä esille, mutta onko se hyvä? Tuntuu että valkosuklaan ja salmiakin liitto ei vaan toimi niin kuin pitäisi, tekee mieli suklaata ja lakua!

Terhi 08.12.2007
En henkilökohtaisesti pidä salmiakin ja suklaan yhdistelmästä ja tämä vahvisti asian. Salmiakki ei paljoa maistunut, mutta silti yhdistelmä oli sellainen, etten sitä kyllä ostaisi.

Elise P 08.12.2007
Suklaassa näkyy jotakin mustaa, kiinnostavaa. Maku ei kuitenkaan ole selvästi erottuva, olisin kaivannut selkeämpää salmiakin makua. Salmiakki-valkosuklaayhdistelmä on kuitenkin toimiva.

Janne J 08.12.2007
Tämäpä on hieman yllättävä yhdistelmä, eipä ole tullut vastaavaa tätä ennen vielä vastaan. Valkosuklaan seassa on runsaasti äsäkkää salmiakkia ja se tuo juuri sopivasti särmää hieman taka-alalle jäävään valkosuklaaseen nähden. Toimiva paketti, tykkäsin kovasti tästä kombinaatiosta.

Salla Elina Salo 05.05.2007
Voimakkaan salmiakkista, silti valkosuklaatakin maistaa. Mielenkiintoista. Salmiakkia minun makuuni vähän liikaa, jää liian kirpeä jälkimaku.

Satu 07.08.2006
Ärhäkkä salmiakki vie valkosuklaata 6-0. Olisin toivonut, että suklaa olisi maistunut enemmän. Tai sitten minulle sattui sellainen levy, johon oli hulvahtanut salmiakkia tavallista enemmän. Huh, heijakkaa. Ja mie sentään tykkään salmiakista.

Susanna K 06.08.2006
Valkosuklaa, johon sekoitettu salmiakkia, yök. Salmiakki maistuu niin voimakkaana ja suolaisena, että nenäkin aukeaa heinänuhasta! Valkosuklaan makua tuskin erottaa. Jälkimakuna vain salmiakki suussa.

Jarkko 05.08.2006
Maitosuklaaversio salmiakkisuklaasta oli minulle pienoinen pettymys, joten vihdoin sain käsiini valkosuklaaversion, jota myös valmistajaa lähellä oleva taho suositteli maistettavaksi.

Kas kummaa, tämä tosiaankin on parempaa kuin maitosuklaaversio. Vaikka en ole suuri salmiakin ystävä, täytyy sanoa että kun tekee mieli suolaista, tämä suklaa voisi auttaa hädässä olevaa. Valkosuklaa miedontaa ilmeisestikin salmiakin pistävyyttä sen verran että kokonaisuudesta tulee juuri sopiva yhdistelmä.

En tiedä onko salmiakinpalasille tehty jotain muutosta, muistini mukaan edelliset olivat hieman erilaisia, mutta varmaksi en mene väittämään. Maku on kyllä sama, mutta koostumus eri, tai sitten ei ole eri...

Tätä suklaata syö kyllä ihan mielellään, ja salmiakin ystävät saavat tästä varmasti vielä lisää kicksejä, mutta omalta osaltani täytyy sanoa että muutama palanen maistuu varsin hyvältä, mutta neljäs palanen on jo ehdoton maksimi kerta-annokseksi.
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Laatusuklaalta maukkaimmat suklaat pukinkonttiin
Klaani Luontaistuotteet