Fazer

AMAZING OULU 4.5.2013

Suklaayhdistystä pyydetiin mukaan Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) järjestämään päihteettömään Amazing Oulu 2013 -kaupunkisuunnistustapahtumaan. Uuden Oulun (kuntaliitoksista johtuva nimitys) juhlavuoden kunniaksi tapahtuma oli poikkeuksellisesti avoin kaikille oululaisille, eikä pelkästään yliopiston opiskelijoille. Mukana olikin mm. kaksi kaupunginvaltuuston joukkuetta sekä yliopiston hallinnosta muodostuva joukkue (joista yksikään ei valitettavasti tallentunut kameran muistikortille).

Rastinjärjestäjät (joista Suklaayhdistys oli yksi) saivat itse päättää rastinsa kilpatehtävän, jossa osallistuneille nelihenkisille joukkueille myönnetiin pisteitä suorituksen mukaisesti. Suklaayhdistyksen rastilla tehtävänä oli (tietenkin) maistaa kolmea suklaata ja sen jälkeen yhdistää kukin suklaa annettuihin kaakaoprosenttivaihtoehtoihin. Maistatetut tuotteet olivat J.D. Gross Amazonas 60%, J.D. Gross Ecuador 70% ja J.D. Gross arriba superieur 81%, joista suurin osa tunnisti oikeat kaakaoprosentit joko maun tai suklaiden selvän värieron perusteella (PJ:n lisähuomautus mukana olleille: Suklaan väri tai edes maku eivät aina paljasta kaakaoprosenttia yhtä selkeästi kuin nyt mukana olleiden suklaiden tapauksessa).

Rastivahteina toimivat aamusta pitkälle iltapäivään Suklaayhdistyksen PJ Jarkko ja hallituksen jäsen Teresa. Suunnistuskisan ulkopuolisille ohikulkijoille järjestettiin myös oma pieni kaakaoprosentin arvauskisa ja ohikulkijat pääsivät kisan loputtua myös herkuttelemaan kilpailijoilta ylimääräiseksi jääneillä suklailla. Lisätietoja Amazing Oulu 2013 -tapahtumasta voi lukea OYY:n ja Oulun kaupungin nettisivuilta.

Alla olevat kuvat ja kuvatekstit kertovat lisää tapahtuman kulusta.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen ja/tai muut kuvat suurempana sekä kuvatekstit.

ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Klaani