Fazer

KAAKAOKUPPIKIERROS

Talvipakkasilla on monesti mukava hörpätä kupillinen kuumaa kehon ja mielen lämmittämiseksi. Monille tuo kupillinen on kahvia tai teetä, mutta suklaanystävän kupista löytyy keskivertoa useammin kuumaa kaakaota. Rohkea ja lähes ennakkoluuloton testiryhmämme jalkautui Oulun kaduille tarkastamaan ja maistelemaan keskustan kahviloiden kaakaojuomavalikoiman. Onko automaatti-Tazza parasta mitä Oululla on tarjota, vai löytyykö satunnaiselle jalankulkijalle parempaakin?

Lauantaina 17.2.2007 pakkanen oli tilapäisesti hellittänyt otteensa Oulusta. Mittari näytti hädintuskin miinusta, kun kuusihenkinen iskuryhmä kokoontuu klo 12:04 Rotuaarin pallolle samaan aikaan kun Suomen pääministeri veti omaa vaalishowta pallon (ei maa- vaan Rotuaarin-) toisella puolen. Suunnitelmissa oli neljän ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevan kahvilan tarjonnan tarkastaminen ja arviointi. Kahviloita toki olisi löytynyt useampikin, mutta jonkilaista esikarsintaa oli suoritettava, koska mukanaolleiden mahat eivät kestä litrakaupalla kuumaa juomaa. Kierroksen kahvilat olivat (vierailujärjestyksessä):
  • Café Bisketti
  • Café Saara
  • Antell Kahvila Rotuaari
  • Fazer Amica Kahvila-Ravintola Vintti
Jokaisessa paikassa pyysimme ennen istuutumista lupaa valokuvaamiseen ja selitimme millä asioilla olimme, eikä yhdessäkään paikassa ollut minkäänlaista vastarintaa, päinvastoin. Ideamme otettiin vastaan hymyissäsuin (välillä epäilyttävänkin leveän hymyn kera...) ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Kaikille paikoille iso plussa tästä. Huomaa, että kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Café Bisketti (Kirkkokatu 8)

Bisketin sisäänkäynti Bisketin kaakaovalikoima koostuu monista eri makuvariaatioista, joita luodaan makusiirapeilla. Kaakaotarjonta koostuu Tazza-automaattikaakaosta ja O'boystä. Kaikki juomat voi myös halutessaan kruunata kermavaahdolla.

Testiryhmän kommentit paikasta:
  • Hyvä sijainti Oulun keskustan Rotuaarilla
  • Varsinkin lauantaisin ruuhkainen, mutta istumapaikan löydyttyä hyörinän seassa on miellyttävä istua
  • Ystävällinen ja ripeä palvelu
  • Asiakaspaikkoja saisi olla enemmän
  • Arvokkaan oloiset puitteet
Minttukaakao (O'boy + minttusiirappi) 2,80€
Bisketin minttukaakao Hinta ja laatu on kohdillaan. Kermavaahtoa on kekona lasin päällä, joka vaikeuttaa juomista. Servetti on tarpeen. Kaakao on perushyvää. Mintun maku on mieto, kuitenkin olemassa. Korvaa hyvin minttuviina-kaakaon.

Tazza-kaakao 2,00€
Kaakao tarjotaan lasimukissa, itse juoma tulee koneesta. Makeaa ja sopivan lämmintä, ei liian kuumaa. Päällä ohut vaahtopinta ja väri vaalean maitosuklaan.

Tazza kaakaoMansikkakaakao (O'boy + mansikkasiirappi) 2,80€
Haalean vaalean ruskea kaakao tarjoiltiin korkeassa lasimukissa. Päällimmäisenä olleesta noin 3 cm kerroksesta pehmeää vaahtoa pystyi jo tuntemaan vaimean mansikkaisen aromin. Kaakao oli sopivan lämmintä - ei liian kuumaa - ja sen maku oli mansikkaista vivahdetta lukuunottamatta tavallisen kaakaoinen.

Café Saara (Kirkkokatu 22)

Cafe Saara ulkoa Uudehkossa Café Saarassa käytetään makusiirappeja juomien maustamiseen ja kuppi kruunataan asiakkaan halutessa kermavaahdolla. Listalta löytyy myös "aikuisten juomilla" maustettuja kaakaojuomia.

Cafe Saaran sisustusta Testiryhmän kommentit paikasta:
  • Viihtyisä, hienostunut ja tyylikäs
  • Arvokkaan näköiset ja kauniit tummat kalusteet
  • Tilava ja avara tunnelma
  • Ystävällinen ja osaava henkilökunta
  • Viihtyisi pidempäänkin ja varmasti tulen uudestaan
Zante-kaakao (Päärynäkonjakilla) 7,00€
Valmistetaan Tazza-kaakaosta, johon lisätään päärynäkonjakkia. Päällä ohut vaahto ja jo ennen maistamista tuoksuu päärynä. Konjakki maistuu ensin alussa pehmeästi, mutta lopussa hieman alkoholin pistävyyttä. Todella mielenkiintoinen kaakao.

Cafe moccaCafe Mocca 3,00€
Vaikka nimi viittaa enemmän kahviin kuin kaakaohon, juoma on varsin suklainen, kunhan heti sekoittaa pohjalla olevan suklaakastikkeen juomaan. Juoman pinnalla kermavaahtoa, joka on vielä kruunattu suklaarouheella. Juoma tarjoillaan korkeasta lasista. Kylkiäisenä tulee kaksi tummahkoa suklaapalasta, jotka toimivat juoman kanssa todella hyvin.

Kaakao kermavaahdollaMaitokaakao kermavaahdolla 2,00€
Kaakao tarjoiltiin kuumana jalallisessa lasisessa kupissa. Päällä on houkuttelevasti kermavaahtoa ja suklaahitusia. Määrä oli varsin riittävä, enemmän kuin kotona tyypillisesti teen. Juoma oli hyvin sekoitettu, sillä mitään kaakaojauhemönjää ei pohjalta löytynyt. Kaakao on makeaa ja tuo mieleen "kunnon vanhan ajan kaakaon" eli kattilassa kiehautetun täysmaidon, johon sekoitetaan Van Houtenia ja reilusti sokeria, loistavaa! Kermavaahto tähän päälle vielä kruunaa annoksen. Enpä voi kuin todeta, että kahden euron hinnalle saa kyllä täyden vastineen.

Antell Kahvila Rotuaari (Kirkkokatu 17)

Anterll kahvila rotuaarilla Antellin kahvilassa kaakao valmistetaan höyrytetystä maidosta, kaakaojauheesta ja suklaakastikkeesta. Kermavaahtoa on mahdollista saada samaan rahaan, jos tekee mieli.

Antell kahvilan sisustusta Testiryhmän kommentit paikasta:
  • Hyvä sijainti Oulun keskustan Rotuaarilla
  • Perinteikäs, tunnelmallinen, juhlallinen, romanttinen ja tyylikäs
  • Vintage/retro -fanin paikka
  • Kauniit kattokruunut
  • Sopii parhaiten pienemmille seurueille
Kaakao kermavaahdolla 2,80€
Antellin kaakao kermavaahdolla Mukava että lasissa on kahva, kun juoma on kuitenkin kuumaa. Maku on perinteikkään pehmeä ja mieto, yksi kierroksen makeimmista kaakaojuomista. Kylkiäisenä tarjoiltiin suklaapalat, pitkävartiset lusikat ja pillit kaikille. Hintansa väärti. Kupin koko medium.

Kaakao 2,80€
Kaakao tarjotaan lasimukissa. Näyttää vesimäiseltä, mutta se hämää, sillä kaakaon maku on sopivan makea ja tarpeeksi kuuma. Mielenkiintoinen juontitapa on juoda kaakao pillillä. Kylkiäisenä samat kuin kermavaahdollisessa versiossa.

Väriltään kaakao oli vaaleanruskea ja koin sen maun miellyttäväksi - tosin kovin tavalliseksi. Parhaan makuelämyksen sain, kun laitoin pienen palan suklaata suuhun ja hörppäsin kaakaota päälle. Vaikka suklaa oli juuri lähes sulanut sormiini, tuntui se yhtäkkiä suussa kylmältä, kun lämpötilaero lähes kuumaan kaakaoon oli niin suuri. Suosittelen kokeilemaan.

Fazer Amica Kahvila-Ravintola Vintti (Saaristonkatu 9)

Vintti Stockmannin 4. kerroksessa Vintin kaakaotarjonta rajoittuu yhteen kaakaojuomaan, jota tarjoillaan automaatista. Ikäänkuin korvatakseen tämän puutteen, kassalta löytyi kuitenkin pähkinä-/suklaamousse -annoksia, jossa kaakaonhimo tyydyttyi loistavasti.

Vintti sisältä Testiryhmän kommentit paikasta:
  • Moderni ja siisti
  • Tilava, istumapaikat eivät lopu kesken
  • Hieman meluisa
  • Muistuttaa tunnelmaltaan enemmän lounasruokalaa kuin kahvilaa
  • Hyvä taukopaikka shoppailijalle
Kaakao 2,30€
Vintin kaakao
  1. Ihan perus automaattikaakaota. Menee lämmittelyyn ja pullan seuraksi, mutta pelkästään ei oikein säväytä.
  2. Kaakao oli peruskuumaa kamaa, joka ei oikein säväyttänyt johtuen varmaan myös että tämä oli minulle kolmas maistelupaikka. Vetinen ja ontto maku.
  3. Vetisen makuinen, mutta tumma väri. Ei mitään herkkua. Mousse pesee kaakaon 100-0 (moussen hinta 2,00€).
  4. Melko tummaa ja makeus sopiva, mutta kylläpä on vetinen kaakao. Pohjanoteeraus kerta kaikkiaan. Olen maistanut paljon parempaakin automaattikaakaota. Mitä ilmeisimmin tämä on maidotonta, sillä suurinpiirtein samanmakuista saa kotona aikaiseksi kun pistää veden sekaan kaakaojuomajauhetta.

Kierroksen loppu

Testiryhmä Neljä kahvilaa oli nyt käyty läpi. Jarkon kysyessä muilta vieläkö virtaa riittäisi viidennen paikan vierailluun, pöydissä tuli melko hiljaista. Vastaus oli selvä: masu ja mieli oli jo täynnä kuumia kaakaoita ja oli aika siirtyä suolaisemman ruuan ääreen kukin tahollaan.

Kierros osoitti, että vaikka tarjonta ja valikoima ei kovin valtaisasti poikennut paikkojen välillä, niin eroja kuitenkin löytyi. Merkittävimmät erot löytyivät kuitenkin ehkä enemmänkin sisustuspuolelta kuin juomavalikoimista. Jos sisustukseen oli panostettu merkittävästi enemmän kuin kilpailijoilla, se kyllä näkyi myös kiertäjien tyytyväisyydessä. Sisustuksella siis voi, ainakin tiettyyn rajaan asti, korvata myös pieniä puutteita tarjonnassa.

Kaikenkaikkiaan kierroksesta jäi hyvä maku kiertäjien suuhun ja iloisia ajatuksia mieliin. Nyt pitää alkaa jo miettimään minkälaisen yllätyshyökkäyksen yhdistys seuraavaksi järjestää ja mihin...

Arviot kahviloista & tuotteista: Antti H, Antti K, Janne J, Jarkko, Satu ja Susanna
Henkisenä tukena: Oona ja Riina / Muu teksti: Jarkko / Kuvat: Janne J
ENG SWE GER FRA ESP NED

VALMISTAJAT SUKLAALEVYRAADISSA



ETSI SIVUSTOLTA


UUTISKIRJETILAUS / Hallinnoi

Mobiili Facebook
Klaani