NIPPELITIETOA
Suklaasta, kuten monesta muustakin asiasta, on olemassa erilaisia harmittomia tarinoita ja kertomuksia, joiden todenperäisyyttä on
vaikea tai mahdoton tarkistaa, mutta ne kuulostavat hauskoilta pieniltä tiedonjyväsiltä. Osa on tietenkin ihan faktaakin.
Tälle siville on kerätty juuri tällaista nippelitietoutta. Tiedonjyväsiä lisätään satunnaisesti.
- Suklaavalmistajien liiton (Chocolate manufacturers association) mukaan Yhdysvalloissa myydään joka vuosi ystävänpäivän
aikoihin noin 36 miljoonaa suklaarasiaa.
- Christian Nelsonin onnistui vasta vuonna 1922 kuorruttaa jäätelö suklaalla ensimmäistä kertaa.
- Kaakaovoin sulamispiste on vain hieman alle ihmisen ruumiinlämpötilan. Siksi suklaa sulaa niin helposti suuhun.
- Yhdeksän ihmistä kymmenestä pitää suklaasta. Se kymmenes valehtelee. (John Q. Tullius)
- T-paidan teksti: Jos paidan sisällä oleva henkilö vaikuttaa masentuneelta, syöttäkää hänelle välittömästi suklaata.
- Kaakaopuut voivat kasvaa jopa 15 metrisiksi ja elää 60 vuotiaiksi.
- Suklaa imee helposti itseensä tuoksuja ja hajuja. Siksi sitä ei kannata säilyttää pesuaineiden tai muiden voimakastuoksuisten aineiden
lähistöllä.
- Jotkut tutkijat uskovat kaakaon alkuperän olevan jopa Mayoja edeltävän Olmec-sivilisaation ajoilta.
- Suklaa palaa helposti sulattaessa, joten sitä on sekoitettava koko ajan.
- Yhdysvaltain ex-presidentin rouva Eleanor Roosevelt söi joka aamu kolme suklaalla päällystettyä valkosipulipalloa. Tämä paransi
rouvan lääkärin mukaan hänen muistiaan.
- Mikään ei ole arvokkaampaa kuin ystävät. Paitsi ystävät joilla on suklaata. (Linda Grayson)
- Vuonna 1624 Wieniläinen Johan Franciscus Rauch tuomitsi suklaan intohimojen sytyttäjäksi ja kehoitti munkkeja olemaan koskematta
suklaaseen.
- Äiti sanoo pojalleen: "Matti, ruokakomerossa oli eilen kaksi suklaalevyä ja nyt siellä on vain yksi. Miten se on mahdollista?"
Poika vastaa: "Siellä oli niin pimeää, että minulta jäi se toinen huomaamatta..."
- Japanissa naiset antavat ystävänpäivänä miehille suklaarasioita ja miehet voivat antaa vastaavan vastalahjan omana
juhlapäivänään, jota kutsutaan Valkoiseksi päiväksi.
- Ensimmäinen konvehtirasia oli Richard Cadburyn valmistama. Se valmistettiin 1868 ja kansikuvassa oli Cadburyn oma tytär
pitelemässä kissanpoikasta.
- Mansikoiden kuorruttaminen suklaalla ei ole helppoa. On varmistettava että mansikan pinnalla ei ole vähääkään kosteutta.
- Vuonna 1991 15% amerikkalaisista piti enemmän tummasta suklaasta kun maitosuklaasta. Vuonna 2002 prosentti oli 27.
- Siniseen pakkausmateriaaliin kääritty suklaa ei käy kaupaksi Kiinassa tai Hong Kongissa, koska kiinalaiset yhdistävät
sinisen värin kuolemaan.
- "Voisin lopettaa suklaan syönnin jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä"
- Vuonna 1606 italialainen matkailija Antonio Carletti tutustui suklaaseen espanjanmatkallaan ja levitti suklaata muualle
eurooppaan.
- Voima on sitä, että pystyy paljain käsin katkomaan suklaapatukan neljäksi palaseksi ja sitten syömään vain yhden palan.
(Judith Viorst)
- Suklaanvalmistajat käyttävät 40% maailman mantelituotannosta.
- "Merkittävimmät ruokaryhmät ovat maitosuklaa, tumma sukaa ja valkosuklaa"
- Amerikan kveekarit ovat menneinä aikoina olleet voimakkaasti mukana suklaabusineksessa. Tavoitteena oli köyhien vierottaminen
alkoholista suklaajuoman avulla.
- Criollo-kaakaopavusta saadaan korkealaatuisinta kaakaota.
- Maailman suurin suklaalevy valmistettiin Italiassa vuonna 2000. Se painoi noin 2300kg.
- Vuosina 1975-1989 Venezuelan hallitus johti maassa kaakaomonopilia ja osti kaakaopapuja samalla hinnalla riippumatta sen
laadusta. Tämän seurauksena satojen laatu heikkeni.
- Maailman suurin konvehtirasia valmistettiin Chicagossa yhdysvalloissa vuonna 2002. Se painoi noin 1500 kiloa ja sisälsi yli
90 000 konvehtia.
- Kenenkään ei pitäisi tuntea syyllisyyttä suklaisista herkutteluhetkistä. Suklaan syönti ei ole verrattavissa esiaviolliseen
seksiin. Siitä ei tule raskaaksi ja tuntuu aina hyvältä. (Lora Brody)
- Nauttiessaan pääsiäisaamiaista perheensä kanssa Manhattanin Ritz-Carlton -hotellissa vuonna 2002 Stephen King osti 1,2-metrisen
suklaapupun ravintolasta, koska oli vakuuttunut siitä että pupu tuijotti häntä.
- Huhtikuussa 1996 Etelä-Afrikassa valmistettiin suklaamuna, joka oli 24m korkea ja painoi yli 4000kg.
- Nykyään alle 2% kaakaosta tulee Meksikosta, jossa Mayat sen alunperin keksivät.
- Maya-intiaaneilla oli oma hinnasto kaakaopavuille: 10 pavulla sai jäniksen, 100 pavulla orjan ja prostituoidusta piti maksaa
8-10 kaakaopapua.
- "Naiset, kahvi ja suklaa ovat kaikki parempia täyteläisinä".
- 1700-luvulla eräs lääketieteilijä käytti rohtona elohopean ja kuuman kaakaojuoman sekoitusta. Hän ei kuitenkaan suositellut
tätä rohtoa käytettävän omatoimisesti, koska kaakao oli liian vaarallista.
- 1600-luvun euroopassa maito, viini tai olut, johon oli sekoitettu kaakaota, oli hittituote ylimystön kokoontumisissa.
- Suklaa maistuu kaikista parhaalta niinä kuukausina, joiden nimissä esiintyy U-kirjain.
- Kaakaopavut ovat luonnostaan beigen värisiä, mutta muuttuvat violetiksi, kun joutuvat kosketukseen ilman kanssa.
- Niille, jotka taittelevat suklaalevyn folikääreen, seksi on erittäin tärkeää.
- Yhdysvaltain makkara- ja hot dog -viranomaisten tekemän tutkimuksen mukaan lapset haluaisivat hodarinsa päälle mieluiten
suklaata, jos äiti ei ole näkemässä.
- Nepoleonin väitetään aina kantaneen suklaata mukanaan sotaretkillään.
- Vuonna 1780 valmistettiin Barcelonassa Espanjassa maailman ensimmäinen koneellisesti tehty suklaa.
- Amerikkalaistutkimuksessa ihmisisltä kysyttiin että jos heidän puolisonsa olisivat suklaa-/kaakaotuotteita, niin mitä ne
olisivat. Yleisin vastaus oli kuuma kaakao ja toiseksi yleisin oli perussuklaa.
- Armeijan käyttämät sissipakkaukset (eräretkien ruokapussi) sisältävät tänäkin päivänä suklaapatukan.
- "Tarvitsen vain rakkautta, mutta satunnainen suklaapalakaan ei ole pahaksi" - Lucy van Pelt
- Tutkimuksen mukaan neljätoista ihmistä kymmenestä pitää suklaasta.
- Ihmiset, jotka repivät suklaalevyn kääreitä, kärsivät usein huonosta itsetunnosta.
- Yhdysvalloissa suklaata valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1764. Baker chocolate company perustettiin tuolloin
Massachusettsin osavaltiossa. Perustajina olivat James Baker ja John Hannon.
- Vuonna 2003 Brasiliassa kaatui rekka, joka kuljetti nestemäistä suklaata ja suklaa valui maahan. Lapset käyttivät tilaisuuden
hyväksi ja ottivat suklaakylpyjä.
- "Sana "liikunta" on kirosana. Aina kun kuulen sen, pesen suuni suklaalla".
- Inkvisition aikoihin ainakin yhden espanjalaiskuninkaan sanotaan syöneen suklaata katsellessaan "noitien" polttamista.
- Joidenkin tutkimusten mukaan kaakaojuoma voi vähentää laktoosi-intoleranttien oireita.
- "Suklaa on luonnon tapa hyvittää maanantait".
|