SUKLAAN VALMISTUS
Suklaa on herkkua, senhän tietävät kaikki. Kuinka moni kuitenkaan tietää miten ja mistä suklaata tehdään ja missä ovat tämän herkun juuret? Moni asia selviää pääpiirteittäin kun
luet sivun loppuun.
Kaakaon ja suklaan historia
Kaakao "keksittiin" joidenkin arvioiden mukaan noin 600 e.Kr.
Etelä-Amerikassa. Joidenkin lähteiden mukaan tämäkin keksintö syntyi vahingossa, kun kaakaopuun hedelmä putosi nuotioon ja herätti ihmisten mielenkiinnon tuoksullaan.
Kaakaopavusta tulikin arvokas vaihtotavara Etelä- ja Keski-Amerikassa ensimmäisen vuosituhannen aikana.
Kristoffer Kolumbus ja muut 1400-/1500-luvun maailmanmatkaajat tutustuivat ensimmäisinä Eurooppalaisina kaakaohon ja toivat hedelmän Eurooppaan. Kaakaojuoman reseptiä pidettiin
aluksi salaisuutena Espanjan hovissa, josta tieto kuitenkin vuoti sata vuotta myöhemmin Italiaan ja suklaan tuotanto ympäri Eurooppaa käynnistyi kunnolla seuraavan 150 vuoden
aikana.
1800-luvun alussa Coenraad Van Houten oppii erottamaan kaakaovoin kaakaopavusta ja rekisteröi kaakaojauhepatentin. Maailman ensimmäinen kaakaojauhe oli syntynyt. Tästä eteenpäin
suklaanvalmistajia syntyi ympäri Eurooppaa ja myöhemmin muihinkin maanosiin.
Kaakaopuut
Kaakaota valmistetaan pääosin kolmesta kaakaopapulajista:
Trinitario, Criollo ja Forasteros, joista Trinitario on kahden muun lajikkeen risteytys. Trinitarion osuus maailman kaakaosadosta on reilu kymmenesosa.
Criollo on lajikkeista se, jonka Kristoffer Kolumbus löysi vuonna 1502. Puu on erittäin altis sairauksille eivätkä sen sadot ole kovin suuria. Lajike kasvaa vain Meksikossa ja
alueilla joissa ilmasto on samankaltainen kuten Venezuelassa, Nicaraguassa, Guatemalassa, Kolumbiassa, Samoa-saarilla, Sri Lankalla ja Madagaskarilla.
Forasteros on lähtöisin Amazon-joen suistoalueelta ja se on nykyään laajimmalle levinnyt lajike. Sen sato on noin 80% maailman yhdistetystä tuotannosta ja se on Afrikan
kaakaotuotannon päälajike, mutta lajiketta viljellään myös Etelä- ja Keski-Amerikassa.
Kaakaopuu kasvaa ainoastaan tropiikissa,
päiväntasajan lähistöllä, jossa lämpötila pysyy tasaisesti reilun 24 asteen tuntumassa ja jossa puut saavat riittävästi sadevettä. Nykypäivänä kaakaon suurimmat tuottajamaat
löytyvät Länsi-Afrikasta, jossa tuotetaan noin kaksi kolmasosaa maailman kaakaosta. Suurimmat tuottajamaat ovat Norsunluurannikko ja Ghana, mutta myös Brasilia ja muutamat muut
Etelä-Amerikan ja Afrikan tuottavat kaakaota merkittäviä määriä.
Suklaan valmistus
Suklaa valmistetaan kaakaopuun hedelmistä. Voit katsoa sivustoltamme suklaan valmistusprosessista tehdyn videoleikesarjan, joka selittää
valmistusprosessin alusta loppuun.
Erilaiset suklaatyypit
Kaakaomassasta, kaakaovoista ja sokerista valmistetaan tummaa suklaata. Tummia suklaita pidetään parhaimpana, koska niiden kaakaoprosentti liikkuu 45% ja 100% välillä.
Kun tummaan suklaaseen lisätään maitojauhetta (tai kondensoitua maitoa) saadaan suomalaiseen makuun yleisesti sopivampaa maitosuklaata.
Valkoinen suklaa ei ole suklaata sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se valmistetaan kaakaovoista, sokerista ja maitojauheesta ja se maustetaan useimmiten
vaniljalla. Valkoisessa suklaassa ei siis ole lainkaan kaakaomassaa. Valkoista suklaata myydään ja nautitaan sellaisenaankin, mutta sitä käytetään enimmäkseen koristeisiin,
leivontaan ja jälkiruokiin. Valkosuklaan suosio ei yllä lähellekään maitosuklaan myyntilukuja kuluttajien keskuudessa, vaikka lajikkeella on oma vankka kannattajakuntansa.
|