SUKLAAN VALMISTUS VIDEOLEIKKEINÄ
Alla olevat videoleikkeet selventävät suklaan valmistusprosessin alusta loppuun kuvan ja äänen kanssa. Koska videoleikkeiden
ääniraita on englanniksi, voit lukea sivulta myös ääniraidan epävirallisen suomennoksen. Videot käynnistyvät klikkaamalla joko
Windows Median tai Real Median kuvaketta. Huomaa että videot eivät sijaitse tällä sivustolla.
Elämää kaakaofarmilla (kesto 2:37)

Yli 70% maailman kaakaotuotannosta tulee Länsi-Afrikasta, enimmäkseen pieniltä perhefarmeilta. Kuten muillakin perhefarmeilla
ympäri maailman, koko perhe työskentelee yhdessä elannon eteen. Tähän kuuluu sadosta huolehtiminen, eläintenhoito ja muut
kotiaskareet. Useimmilla perhefarmeilla jokaisella perheenjäsenellä on tärkeä rooli. Kaakaon sadonkorjuuaika on yksi vuoden
tärkeimmistä ajanjaksoista. Sadonkorjuuaikana lapset liikkuvat yhdessä vanhempiensa tai muiden sukulaisten kanssa, kun
kaakaopuun hedelmät kerätään puista ja siemenet poistetaan hedelmästä. Vanhemmat lapset auttavat sadonkorjuussa.
Useimpina päivinä lapset käyvät kylässään koulua, jossa kaikki istuvat yhdessä suuressa luokkahuoneessa. He opiskelevat
matematiikkaa, historiaa ja jopa englantia [lasten laulua]. Koulun jälkeen on vielä aikaa jalkapallolle ja kavereille.
Kun kaakaon siemenet on kerätty hedelmistä, ne tuodaan kylään kuivumaan. Kyläläiset nauttivat toistensa seurasta valmistellessaan
kaakaopapuja myyntiin. Kuisvausprosessi kestää useita päivä, jona aikana papuja käännellään tropiikin auringossa. Kun sato on
saatu kerättyä, on juhlan aika [tanssia ja laulua]. Aika-ajoin viljelijät kokoontuvat kylään keskustellakseen viljelytekniikoista,
kaakaon hinnasta ja muista kylän asioista.
Kun
pavut ovat täysin kuivia, viljelijät pakkaavat ne suurin säkkeihin ja kuljettavat ne kaakaokauppiaalle läheisessä kaupungissa.
Siellä pavut arvioidaan, punnitaan ja merkitään eteenpäin lähetettäväksi. Viljelijöiden saama korvaus kaakaosta on merkittävä
tulonlähde perheille. Kun kaakaopavut on myyty, viljelijät palaavat kyläänsä valmistautumaan seuraava satokautta
varten.
Kaakaosadon korjaaminen (kesto 0:35)

Pienillä perhefarmeilla viljelijät keräävät kaakaosadon kaakaopuista kuten he ovat tehneet jo tuhansia vuosia. Hedelmät irroitetaan
puusta joko veitsellä tai pitkällä kepillä. Keruutyön jälkeen hedelmät halkaistaan ja 50-60 kellertävää siementä kaavitaan
ulos hedelmän sisällä olevan hyytelömäisen massan joukosta ja siemenet pakataan säkkeihin tai muihin säilytysastioihin.
Kaakaopapujen fermentointi ja kuivaus (kesto 0:50)

Kerätyt kaakaonsiemenet ja massa jätetään fermentoitumaan noin viideksi päiväksi. Tänä aikana siemenissä tapahtuu kemiallisia
muutoksia: maku kehittyy, karvas maku poistuu ja kellertävät siemenet muuttuvat ruskeiksi. Kun fermentointi on suoritettu,
siemenistä tulee kaakaopapuja. Kuivaus on viimeinen vaihe ennen papujen edelleentoimitusta. Papuja käännellään mattopedillä
päivittäin seuraavien 5-7 vuorokauden aikana. Tämä tehdään joko farmilla tai tuotantolaitoksessa. Kuivatut pavut (joita nyt
kutsutaan raakakaakaoksi) pussitetaan, viedään myyntipaikalle ja toimitetaan suklaanvalmistajille ympäri maailman.
Laadunvalvontaprosessi (kesto 0:48)

Suklaatehtaalla kaakaopavut tarkastetaan ja hyväksytään osana tiukkaa laadunvalvontaprosessia. Kaikki saapuvat raaka-aineet
tarkastetaan huolella ennen tuotantoon pääsyä, jotta suklaatuotantoon pääsee vain korkealaatuisia kaakaopapuja. Laadunvalvonta
jatkuu myös suklaatuotannon aikana ja suklaanäytteitä analysoidaan koko prosessin ajan. Kun pavut ovat läpäisseet tarkastuksen ne
puhdistetaan ja lajitellaan joko koon tai alkuperämaan mukaan. Kaakaopapuja voidaan sekoittaa muihin erilaisiin kaakaopapuihin, jotta
saadaan syntymään juuri tietynlainen maku.
Kaakaopapujen käsittely (kesto 0:40)

Kaakaopapuja paahdetaan suurissa pyörivissä sylintereissä puolesta tunnista kahteen tuntiin. Paahtaminen kehittää papujen
aromia, makua ja väriä. Kun paahdetut pavut ovat viilenneet, kone poistaa kuoret jättäen jäljelle vain kaakaopavun siemensydämen.
Nämä siemensydämet ovat nyt valmiita jatkokäsittelyyn. Siemensydämet jauhetaan kiiltäväksi ruskeaksi nesteeksi, jota kutsutaan
kaakaomassaksi (chocolate liquor), vaikka se ei sisälläkään lainkaan alkoholia. Tämä kaakaomassa on pääraaka-aineena erilaisissa
suklaatuotteissa.
Kaakaon työstäminen (kesto 0:30)

Tehtaalla kaakaomassasta valmistetaan joko suklaatuotteita tai kaakaojauhetta. Massa ajetaan voimakkaan puristimen läpi,
jolloin kaakaovoi erottuu massasta. Jäljelle jäävät kaakaokiekot jauhetaan kaakaojauheeksi.
Kaakaosta valmiiksi suklaaksi (kesto 1:31)

Suklaan valmistus vaatii huolellista eri ainesosien sekoittamista kaakaomassaan: Maitoa maitosuklaaseen, sokeria kaakaomassan
kitkeryyden poistamiseen, kaakaovoita täyteläisempään makuun ja pehmeämpään koostumukseen ja soijalesetiiniä, joka helpottaa
lämpimän suklaan muotoonsaattamista. Makua kehitetään sekoittamalla suklaamassaa
muutamista tunneista muutamiin päiviin riippuen toivotusta lopputuloksesta tai käytetystä valmistustavasta. Lopuksi suklaa
pitää vielä temperoida, jolloin sitä kuumennetaan, jäähdytetään ja kuumennetaan uudelleen. Temperoitu suklaamassa voidaan
kaataa muotteihin tai sillä voidaan kuorruttaa erilaisia makeisaineksia kuten toffeeta tai pähkinöitä. Kun suklaatuotteet ovat
jäähtyneet, ne ovat valmiita paketoitavaksi ja lähetettäväksi jälleenmyyjille kaikenikäisten ihmisten nautittavaksi.
|